Reijo Niittynen

Suukirurgian erikoishammaslääkäri

Hammaslääketieteen urani on alkanut Kemiönsaaren terveyskeskuksessa vuonna 1981, missä sain hyvän pohjan kaikenlaisten hampaistojen hoitoon ja hyvän pohjan erilaisten potilasryhmien hoitamiseen. Tätä pohjaa täydensi erikoistuminen ja valmistuminen suukirurgian erikoishammaslääkäriksi 1991.

Turussa yksityisvastaanottoa olen pitänyt vuodesta 1983 lähtien.

Pääpaino työssä on siirtynyt suukirurgian ja implanttikirurgian puolelle 1991 erikoistumisen jälkeen.

Työni on ollut aina varsin kliinispainotteista. Tällä hetkellä työskentelen noin puolet työajastani hammasimplanttien parissa. Ensimmäiset implantointini tein jo 25 vuotta sitten.

Vastaanottoa olen Turun lisäksi pitänyt yli 20 vuotta Maarianhaminassa yhteistyössä paikallisten hammaslääkäreiden kanssa. Nykyisin toimin Tandläkarna Ab:n tiloissa.

Työajan ulkopuolella aika kuluu paljolti liikunnallisissa merkeissä. Perhepurjehdus, pitkät juoksulenkit, retkisoutu sekä pienimuotoiset metsätyöt ovat vastapainona työlle. Lisäksi viihdyn hyvien kirjojen parissa. Vanhassa omakotitalossa riittää puuhailua jatkuvasti.

Toimin myös paikallisesti taustavaikuttajana hengellisissä piireissä. Kiinnostukseni on erityisesti lähetys- ja kirkon ulkomaanavun toiminta.

Dentorissa apunani ovat pätevät ja kokeneet hammashoitaja Maija-Leena Salo ja suuhygienisti Niina Pulmuranta.

Implanttijärjestelmissä luotan vain tutkittuihin ja turvallisiksi koettuihin merkkeihin, joilla on myös järkevät takuuehdot.

Mottoni: ”Ukki korjaa” (lainaus lapsenlapsen suusta)

 

Yhteystiedot

Hammasklinikka Dentori
Yliopistonkatu 19 A, 3 krs.
20100 Turku

Ajanvaraus:
Puh (02) 414 0600

Avoinna:
Ma-To 8.00 - 18.45
Pe 8.00 - 15.45